Kellontekijä

Ollessani kävelyllä puiston halki, löysin rannekellon. Kellot (kokemusteni mukaan) eivät noin vain ilmaannu tyhjästä polun reunalle. Joku varsin älykäs taho oli selvästikin valmistanut kellon ja jättänyt sen sitten sinne. Ihmetellen kuka tekisi tällaista, päätin löytää Kellontekijän.

Onni oli kanssani. Matkallani kotiin näin mainostettavan samanlaisia kelloja ilmaiseksi (ruoka-annoksen oheisena) suositussa pikaruokalaketjussa. Menin lähimpään myymälään ja pyysin tavata Kellontekijän. Kassahenkilö ei ollut avulias. "Sälli, ei täällä oo Kellontekijää, me vaan otetaan ne laatikosta".

Ilmaisin vakaan kantani ettei kello noin vain voinut ilmaantua. Täytyy olla Kellontekijä. Ravintolapäällikkö (joka kiinnostui asiasta kun aloin nostaa ääntäni) pystyi valottamaan asiaa. "Hyvä herra, saamme nuo kellot yrityksemme päämajasta Vermontista. Jos haluatte löytää Kellontekijän, joudutte ottamaan yhteyden heihin".

Hyvin ystävällinen henkilö yrityksen päämajassa ohjasi minut yhteyshenkilölleen maahantuontiyrityksessä, joka taas neuvoi minut yhteyshenkilölleen valmistusyritykseen Kaukoidässä. Kun olin saanut hänet vakuutettua että en ole tutkimassa hänen yrityksensä työllistämistapoja, hän ystävällisesti antoi minulle kuvauksen heidän valmistusprosessistaan.

Heikosti koulutetut työntekijät kokoavat kellot noin kahden dollarin päiväpalkalla (jostakin syystä yhteyteni katsoi tärkeäksi korostaa että tämä on lähes puolitoista kertaa paikallinen minimipalkka). Kellon ranneke, runko ja taulu painevaletaan automaattisilla laitteilla. Kellon elektroniset osat ostetaan toiselta yritykseltä suurissa erissä.

Ottaessani yhteyttä tuohon yritykseen, sain tietää että elektroniset osat tuotetaan liukuhihnalla käyttäen robottien ja puolikoulutettujan työntekijöiden yhdistelmää.

Mikropiirien aihiot leikataan levyistä, jotka on kasvatettu sammioista sulaa piitä ja hivenistä muita aineita. Koneet jotka tekivät tämän olivat erittäin vaikuttavia, mutta ne eivät niinkään rakentaneet levyjä vaan kontrolloivat ympäristön niin että pii kokoaa itse itsensä oikein.

Kytkennät aihioille tehdään fotoetsauksella. Etsauslaitteet ovat koneiksi varsin monimutkaisia, mutteivät suinkaan ole älykkäitä. Näiden koneiden käyttäjät ovat paremmin koulutettuja kuin lopullisen kokoamisen tekevät työntekijät, mutta heidän tietämyksensä rajoittuu koneiden käyttämiseen. Heillä ei ollut mitään tekemistä kellon suunnittelun kanssa.

Vimpain joka kellossa laskee sekunnit on pieni pala kvartsia. Kvartsi on luonnossa esiintyvä kide, joka värähtelee tasaisella taajuudella kun sähkövirta kulkee sen läpi.

Olen varma että kaikki kellon valmistusprosessissa mukana olevat ihmiset olivat varsin päteviä. Monet ihmiset joiden kanssa keskustelin vaikuttivat erittäin älykkäiltä; mutta kukaan valmistukseen liittyvistä ihmisistä ei olisi kyennyt tekemään kelloa alusta lähtien. Kukaan jonka kanssa olin vielä keskustellut ei todella ollut Kellontekijä.

Insinööri joka oli tuottanut suunnitelman oli oppinut ja avulias. Valitettavasti hänen selostuksensa piirien suunnittelunsta olivat minulle suurimmaksi osaksi liian monimutkaisia. Pystyin kuitenkin ymmärtämään kaksi tärkeää asiaa: ensinnäkin, hän käytti tietokoneavusteista suunnittelujärjestelmää. Toisekseen, hänen suunnitelmansa oli parannettu versio toisen insinöörin suunnitelmasta, joka puolestaan oli perustanut oman versionsa vieläkin aikaisempaan versioon, ja niin edespäin; sarja jatkui taaksepäin kymmeniä vuosia.

Insinööri antoi minulle myös hyvin kiinnostavan pienen kirjasen jonka otsikko oli Ajan laskennan lyhyt historia. Tämä kirjanen kertoi kvartsikellojen kehittämisestä alkaen suunnitteluryhmästä kuusikymmentäluvulta. Se seurasi ajannäyttäjien historiaa taakse aina muinaisten kreikkalaisten vesikelloihin. Se jopa spekuloi hieman Stonehengen rakentaneista esihistoriallisista ihmisistä.

Kello oli älykkään suunnittelun ja rakentamisen tulosta, mutta ei ollut olemassa yhtä Kellontekijää. Kello sisältää lukemattomien älyjen työn tuloksen tuhansien vuosien ajalta, alkaen neroista jotka keksivät puolijohteet aina pii- ja kvartsikiteiden minimaaliseen "älyyn", aina takaisin Babylonialaiseen kirjuriin joka aloitti astronomian ja jopa puhtaan mekaanisiin taivaankappaleiden liikkeisiin jotka innottivat häntä.

Saadakseni rauhan kellojen ja Kellontekijöiden miettimiseltä palasin puistoon. Kävellessäni siellä löysin kukan. Kukat (kokemusteni mukaan) eivät noin vaan ilmaannu tyhjästä. Kukka kasvaa siemenestä, joka kasvoi kukassa, joka kasvoi siemenestä, ja niin edespäin. Kukka on itse oma valmistajansa. Tämä tekee kukan alkuperäisestä suunnitelmasta entistäkin vaikuttavamman.

Ennen kuin tutkin Kellontekijää, olisin saattanut otaksua että kukalla olisi yksi, yli-inhimillinen suunnittelija. Kellontekijä tiukasti ajatuksissani otin yhteyttä taimitarhaan joka oli tuottanut kukan.

Tarhan työntekijä kuvaili prosessin. Kukat todellakin kasvavat siemenistä. Kysyessäni kukan suunnittelusta, olin yllättynut kun kuulin että se oli patentoitu tyyppi jonka oli kehittänyt keskilännessä oleva yritys joka on erikoistunut tällaisiin tuotteisiin.

Kasvitieteilijä kehitti tämän lajikkeen olemassolevista valikoivalla kasvatuksella. Kasvitieteilijä tiesi mitä hän halusi, mutta hänellä ei ollut mitään keinoa tehdä noita muutoksia suoraan. Ei myöskään ollut mitään menetelmää välittää noita toiveita suoraan kasville. Ei sen puoleen, kasvilla ei olisi ollut mitään menetelmää panna toimeen noita muutoksia vaikka jokin viestinvälitystapa olisikin ollut olemassa. Joka kasvisukupolvessa oli pieniä muutoksia, mutta nämä mutaatiot olivat satunnaisia.

Yhdessä kasvitieteilijä ja kasvit pystyivät tekemään tarkoituksenmukaisia, älykkäitä muutoksia hieman arvausleikkiä muistuttavalla järjestelyllä. Kunkin uuden sukupolven muutokset olivat edellisen sukupolven tapa kysyä "Kuinka minun tulisi muuttua?" Kasvitieteilijä antoi vastauksen kysymykseen kasvattamalla seuraavan sukupolven parhaimman arvauksen mukaisista siemenistä.

Vanhoina aikoina puutarhurit ottivat tavakseen tallettaa siemeniä parhaista kukista seuraavan vuoden puutarhan istuttamista varten. Jälkiviisaasti saatoin nähdä että tämä oli eräänlaista valikoivaa rodunjalostusta.

Kehitys oli jälleen ihmisten ja olemassaolevien kukkalajien yhteistyötä. Puutarhureilla oli vain karkea käsitys siitä mitä he halusivat, parempia kukkia. Kukkalaji yhä kysyi kysymyksen "Kuinka minun tulisi muuttua?"; ihmiset yhä antoivat vastauksen kasvattamalla seuraavan sukupolven parhaimman vastauksen antaneiden kasvien siemenistä.

Vuosisadan alussa kasvitauti lähes tuhosi tämän kukan Pohjois-Amerikassa. Useiden vuosien ajan kasvin populaatio Yhdysvalloissa väheni, sitten se tasaantui ja alkoi hitaan kasvun. Lopulta kukat palautuivat entisiin määriinsä. Tuo kasvitauti edelleen vahingoitti Euroopasta tuoduista siemenistä kasvatettuja kasveja. Amerikkalaiset joutuivat turvautumaan uusiin, tautia kestäviin lajikeisiinsa.

Ei ollut älykästä kasvitieteilijää tai puutarhuria, mutta kasvitaudin kestämisen kehittyminen oli tavallaan älykäs valinta suunnitelmassa. Kasvilajike edelleen kysyi "Kuinka minun tulisi muuttua?" Tauti antoi vastauksen tuhoamalla suurimman osan kasveista jotka edustivat väärää vastausta, jättäen jäljelle suuremman osuuden kasveja jotka edustivat oikeaa vastausta niin että ne voivat tuottaa seuraavan sukupolven siemenet.

Taudit eivät olleet ainoita ei-inhimillisiä tietokilpailuttajia. Hyönteiset, muut kasvit, korkeammat eläimet, yhteistyökykyiset mikrobit ja monet, monet muut vaikuttivat vähäisellä älyllään kasvien suunnitteluun. Jopa aurinko, sade ja maaperä (sananmukaisesti tyhmää kuin kivi) antoivat oman osuutensa.

Vaikkei oteta huomioon kasvitieteilijöiden ja puutarhureiden ihmisälyä, kukka on tavallaan älykkään suunnittelun ja valmistuksen tuotetta. Ei ollut yhtä Suunnittelijaa. Kukkaan sisältyy lukemattomien olentojen yhteinen äly, miljardien vuosien ajalta; mehiläisen pienestä älystä mikrobien mikroskooppiseen "älyyn"; ja jopa tuulen ja sateen mekaanisiin vaikutuksiin.

Palaten puistoon, mietin evoluution prosessia. Ihailin sen tuloksena syntyneen elämän kirjavuutta ja monimutkaisuutta. Pohdin itse evoluution prosessia. Mietin sen eleganttia yksinkertaisuutta ja ylevää sommitelmaa.

Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Pian huomasin miettiväni josko jokin hienovarainen äly olisi suunnitellut itse evoluutioprosessin. Aavistaen vastauksen lähes välittömästi, pystyin saattamaan tutkimukseni loppuun nopeasti.

Suvullinen lisääntyminen, yksi keskeisimmistä osista prosessia oli mekanismi joka kehittyi aseksuaalisen lisääntymisen yksinkertaisemmista mekanismeistä. Jos itse evoluution mekanismi voi kehittyä, ei vaadi suurtakaan mielikuvituksen loikkaa seurata prosesseja ajassa takaisinpäin kunnes ne muuttuvat niin yksinkertaisiksi että ne ovat suoraan fysiikan lakeja.

Prosessi toimii myös toiseen suuntaan. Korkeampien eläinten oppimiskyky on keskeisimmältä osaltaan parannettu versio evoluutiosta; kyky tehdä parannuksia nopeammin kuin sukupolvessa. Oma luontainen älymme on jatkoparannus. Parannamme vielä tätäkin lähes joka päivä kehittämällä uusia tapoja oppia ja jakaa tietojamme.

Ennätän vielä takaisin puistoon ennen yötä. Katson auringon laskun, ja sitten tähtien esiinmarssin. Olen fysiikan lakien suora jälkeläinen, älykkään suunnitelman ja kokoonpanon tulosta, mutta vailla yhtä Luojaa. Minussa henkilöityy lukemattomien olentojen äly ajan alkuhämäristä lähtien, ensimmäisistä kädellisistä jotka käyttivät työkaluja, takaisin ensimmäisiin olentoihin jotka kokeilivat suvullista lisääntymistä, eteenpäin yliopiston opettajiini, ja taas takaisin aina itse fysiikan lakeihin.

Tähdet näkyvät koko loistossaan. Katsellessani niitä, ajattelen kuinka onnekas olen että maailmankaikkeus on paikka jossa fysiikan lait mahdollistavat elämän ja älyn kehittymisen. Ihmettelen, vain hetken ajan, olivatko nuo lait vain sattumaa, vai olivatko ne älykkään suunnittelun tulosta. Naurahdan, ja palaan tähtien katseluun. Hoksaan vastauksen, mietittyäni asiaa tarpeeksi.

Tämä sivu on osa Jhuger sivustoa - http://www.sonic.net/jhuger. Copyright © 1996-1999 Rev. Jim Huber, All rights reserved. Permission granted to duplicate for personal use. For other uses, see http://jhuger.com/copyright.mv, email james@jhuger.com, or write Rev. Jim Huber | P.O. Box 236 | Rio Nido, Ca. 95471 | U.S.A.